Pitää varoa, ettei joudu hukkaan

marraskuu 14, 2018 Tauno Blogi Avainsanat:

Kaupassa oli tänään pöytä, jossa oli hurjasti erilaisia leivänpaloja, juustoa, makkaraa, ryyniä ja muuta syötävää. Ja sitten siinä oli lappu, jossa luki: ”Älä syötä hukkaa.” Ihan oli pakko siihen pysähtyä ja katsella ympärilleen, missä se Hukka oikein on. Ja kuka torvelo kyläläinen sellaisen on itselleen hankkinut. Itse annan kyllä suden juoksennella vapaana ja suuresti toivon, ettei tule minun eikä elukoitten kulkureitille. Sitä varten minulla on haulikko roikkumassa hirvensarvissa. Ne sarvet ovat peräisin hirvestä, jonka kaadoin vuonna 89 Perttulin Eränkävijöiden hirviporukoissa. Oikeastaan se oli vähän vahinko – se hirveen osuminen nimittäin. Siinä maassa oli suunnaton juurakko, johon olin juuri kompastunut. Pyssy lensi siinä rytäkässä ja kun nykäisin sitä maasta lähemmäksi, niin taisi liipaisin jäädä siihen juurakkoon kiinni. Silloin se laukesi. Siinä varmistimessa olikin ollut aina vähän vikaa. Huono tuuri kun ampumalinjalle sattui hirvi. Olisihan tuo elukka saanut vielä minun puolestani kirmailla metsissä, komia uros. Kaverit heti onnittelemaan hienosta kaadosta ja kaatoryyppyä tarjoamaan. En sitten kehdannut kertoa koko totuutta. Olisivat kuitenkin naljailleet epäkurantista pyssystä. Joten olin hiljaa ja seuraavalla viikolla vein pyssyn asesepälle korjattavaksi.

Silloin kotiin mennessä totesin, että tuli saatua hirvi. Vaikka en olekaan mikään metsäsissi enkä erikoisemmin nauti metsästyksestä, niin ryyppy on kyllä joskus ihan paikallaan. Sitä en kyllä Lempille sanonut.

Nyt sitten hain hukkaa. Lienen ollut hölmistyneen näköinen, kun siihen pelmahti sellainen simpsakka nuori nainen kysyen, että haluanko kuulla enemmän hävikkiviikosta. Mikä nyt on hävinnyt? Se hukkako?

Suomalaiset kuulemma hävittävät ruokaa ihan liikaa. Sitä tungetaan roskiin ja heitetään kompostiin, kun ei jakseta kaikkea syödä. Että pitäisi osata ottaa lautaselleen se määrä, minkä syö. Samalla sitä kunnioittaisi myös ruuan raaka-aineiden tuottajaa ja ruuan valmistajaa.

Innostuin siitä kertomaan tällä neidille, että minulla ei ole tapana heittää ruokaa susille. Joskus annan Turrelle pienen palan, jos Lempi ei huomaa. Hevoselle silloin ennen traktoria oikein kerättiin leipää kuivumaan, mutta yhtään ei mennyt kompostiin. Ja sikaa sitä vasta muistettiinkin ruuan tähteillä. Varsinkin ennen joulua. Kahvinporotkin maistuivat hevoselle, kun ne oli kaadettu tunkiolle. Silloin kun Lempi ei vielä ollut vaatinut kompostia siihen navetan nurkalle.

Olisin kyllä vielä jatkanut jutustelua pidempäänkin, mutta Lempi oli päässyt kassojen ohi ja tulla viuhtoi kauppakassien kanssa luokseni. Katsoi pöytää, katsoi neitiä ja sanoi sitten, että meidän Tauno on sellainen komposti, että siltä ei mikään ruoka jää syömäti. Teki mieleni oikaista, että minä en kyllä syö hapankaalia. Mutta Lempi tyrkkäsi ruokakassit käteeni ja ymmärsin, että tämä ajatustenvaihto oli nyt tässä. Saattaa nimittäin käydä niin, että jos ei Lempin kelkassa pysy, niin on ihan hukassa.