Peltilehmille apetta

marraskuu 13, 2018 Tauno Blogi Avainsanat: ,

Olen Tauno, pohjoisesta Savosta. Jotkut kutsuvat minua maanviljelijäksi, jotkut pilallaan nimittelevät maaseutuneuvokseksi. Mutta ihan tavallinen suomalainen mies minä olen. Sellainen pientilallinen. Samaan aikaan kun jotkut naapuritilalliset lopettavat karjan pitämisen, minä olen päättänyt sitä hommaa vielä jatkaa.  Sanoisinko, että ihan vaikka harrastukseksi. Sitä samaa noituu myös Lempi. Mutta Lempi kyllä puhuu muutenkin niin paljon, ettei tämän höpinöitä kannata aina ottaa niin tosissaan.

Lypsäviä ei ole kuin kymmenkunta, mikä on aivan liian vähän kunnollisen maitotilin tekemiseen. Mutta toisaalta, voisihan sitä harrastaa jotain huonompaakin kuin lehmien rapsuttelu. Se pitää ainakin ihmisen oikeassa ajassa. Se on ihan sama mitä ne kellon siirtämisestä höpisevät. Mansikki ja Rusina ovat jo niin vanhoja konkareita, että niiden utareisiin ei tartuta kellon mukaan vaan silloin kun ne tarvitsevat tyhjennystä.

Alkuviikolla kävin Isolla Kirkolla kun Lempin piti päästä kampaajalle. Ei enää kelvannut, että siskontyttö olisi vähän rullaa laittanut päähän yön seuduksi. Nyt piti kuulemma saada väriä purkista ja ammattilaisen tekemänä. Siinä Lempiä odottaessani poikkesin sitten paikallisessa Esson baarissa ja kuulin, kuinka Tukiaisen nuori isäntä kehui biokaasulla toimivaa menopeliään. Ihan tuo oli normaalin auton näköinen, ei ainakaan mitään häkäpönttöä ollut silmin havaittavissa. Sanoi sitten, että oman lehmän tuotoksella hänenkin autonsa nykyään kulkee. Ja että niin paljon sitä luonnontuotetta hänen lähes satapäinen karjansa tuottaa, että ihan myyntiin asti sitä jo laittaa.

Kyllä se veti meikäläisen melko hiljaiseksi. Siinä itsekseni mietin, kuinka monta kasaa Rusina keskimäärin päivässä saa aikaan ja lisäsin siihen koko navetan naisporukan. Kysyin vielä nuorelta isännältä, että voiko siihen samaan satsiin sotkea omatkin tuotokset. Herättihän se vähän hilpeyttä kun ukot kuvittelivat kuinka autossa olisikin pönttö ja siinä voisi tehdä useamman asian kerralla. Nuori isäntä sitten totesi, että hänen emäntänsä sanoisi tuohon ideaan, että sitä eivät voi tehdä kuin naiset. Kahta asiaa siis yhdellä kertaa. Tuota asiaa en oikein ymmärtänyt.

Siihen huoltamon ovelle saapui sitten mustatukkainen nainen, joka tuntui viittoilevan minulle. Aluksi en tuntenut kuka lempo se on, ennen kuin Janhunen urahti, että ”toihan on sun akkas”. Niin oli emännän  tukka musta kuin olisi pikipurkkiin pudonnut.

Menin ulos ja lähdettiin Lempin kanssa vuoden -93 Corollalla kotia kohti. Vähän jäi askarruttamaan ne lantapuheet. Josko sitä kannattaisi kokeilla itsekin. Ihan vaikka aluksi sillä lehmänlannalla. Myisi tuotokset ja pistäisi rahoiksi. Pitää ottaa asiasta lisää selvää. Ehkä sitä kohta ajelee itsekin sellaisella biokaasuautolla.